MaliYogan avajaiset ja uuden toiminnan aloittaminen

MaliYogan uuden joogastudion avajaiset vietettiin viime lauantaina ja kerron nyt uuden toiminnan aloittamisesta.

MaliYogan avajaiset pidettiin 10.12.2022.

MaliYogan avajaiset 10.12.2022 onnistuivat täydellisesti

Uuden joogastudion avaaminen Vanhaan Porvooseen on ollut suuri unelmani. Valmistelut huipentuivat tietenkin avajaisiin, jotka järjestettiin lauantaina 10.12.22 klo 12:00-15:00. Paikalle saapui kolmen tunnin aikana tasaisesti ihmisiä ja moni jatkoi siitä Vanhan Porvoon joulutunnelmaan. Kaukaisin osallistuja oli tullut Muoniosta saakka ja porukkaa oli mukavasti myös pääkaupunkiseudulta. 

MaliYogan avajaisissa oli ohjelmassa vapaata tutustumista ja herkuttelua. Kuuma luomukahvi ja-tee tekivät kauppaansa makeiden herkkujen seurana. Kaikki meni avajaisissa täydellisesti ja olen todella kiitollinen jokaiselle osallistujalle. Päivä oli minulle hyvin merkityksellinen.

Minä Malina MaliYogan avajaisissa,

Uuden toiminnan aloittaminen joulukuussa tuo omat haasteensa

MaliYogan uusi toiminta alkoi heti avajaisten jälkeen täydellä teholla. Olen ehtinyt pitämään jo mm. Lasten teematunnin ”Joulukorttiaskartelua ja lapsijoogaa” sekä ohjannut viikkotunteja joogan ja sointukylvyn parissa niin lapsille kuin aikuisille.

Uuden joogatoiminnan aloittaminen joulukuussa on hiukan haastavaa. Tiedostan, että ihmiset ovat juuri tähän aikaan vuodesta todella kiireisiä, stressaantuneita ja hyvin väsyneitä. Nyt jos koskaan on tarvetta palautumiselle, rentoutumiselle ja hyvälle ololle. Niinpä ajattelen tämän olevan paras mahdollinen aika aloitella uutta toimintaa. Pieni satsaus itseen tulee varmasti moninkertaisena takaisin.

Luminen joulukuu Vanhassa Porvoossa.

MaliYogan lukujärjestys ja varaa heti-ajanvarausjärjestelmä

MaliYoga tarjoaa palveluita lapsille, aikuisille ja yrityksille. Tarjolla on viikkotunteja kuten yin joogaa, Soundful Yin® -joogaa, äänimaljarentoutusta, lapsijoogaa ja satusointukylpyjä. Pidän myös teematunteja kuten jouluaaton aaton ihanan ”Joulunrauhaa”-tunnin, joka sisältää äänimaljarentoutuksen, meditaatiota ja teehetken herkutteluineen. Lukujärjestys vaihtuu viikoittain, koska minulla on toinen yritys pyöritettävänä ja äitinä meidän perheen menoja. Pyrin tarjoamaan mahdollisimman paljon tunteja eri kellonaikoihin.

Lukujärjestys löytyy varaa heti-ajanvarausjärjestelmästä. Ensimmäisen kerran tulee kirjautua palveluun ja luoda tunnukset. Tämän jälkeen pääsee kätevästi varaamaan ja maksamaan tunteja. Yritän laittaa aina etukäteen pari seuraavaa viikkoa. 

Varaa heti-järjestelmästä voi varata myös äänimaljahoidon, parihoidon tai Satu-Lapsi-hieronnan. Hoidot tehdään lattialla ohuen luomumerinovillamaton päällä maaten päällysvaatteet päällä. Näin talvisin kannattaa pukea lämpimästi päälle niin hoitoihin kuin joogatunneillekin. Vanhan Porvoon talot ovat aina vähän viileitä. Laita siis suosiolla villasukat jalkaan.

Tunnit pitää varata viimeistään 60 min ennen tunnin alkua ja hoidot kaksi tuntia ennen hoitoajan alkamista. Tunnit ja hoidot voi perua maksutta kuusi tuntia ennen tunnin tai hoidon alkua varausjärjestelmässä. Tämän jälkeen tunti ja hoito veloitetaan, vaikka sille ei saavuttaisi eikä sitä voi siirtää toiseen ajankohtaan.

MaliYogan tunnit ja hoidot varataan kätevästi varaa heti-järjestelmästä, joka löytyy kotisivuilta.

Maksutapoina myös liikuntaedut, käteinen, pankki-ja luottokortit

Verkkomaksujen lisäksi MaliYogassa voi maksaa paikan päällä käteisellä ja pankki-ja luottokorteilla. Maksutapoina käyvät myös liikuntaedut: Smartum, Edenred ja Epassi. Jos haluat maksaa eduilla, niin niin otathan ystävällisesti yhteyden etukäteen sähköpostitse malina@maliyoga.fi. Nyt on hyvä aika käyttää vuoden 2022 viimeiset liikuntaedut pois ja kohtahan jo tulee uudet edut vuoden vaihtuessa.

MaliYogassa on ihana tunnelma.

MaliYogan käsintehdyt lahjakortit ovat toivottu lahja pukinkonttiin

Jos mietit joululahjaa ihmiselle, jolla on jo ihan kaikkea, suosittelen lämpimästi MaliYogan lahjakorttia. Kaikki MaliYogan tunnit ja palvelut sopivat myös ensikertalaisille eli aiempaa kokemusta tai osaamista ei tarvita. Joogastudiolta löytyy kaikki tarvittavat eli joogamatot, tarvikkeet ja välineet. Teen MaliYogan lahjakortit käsin, joten ne ovat uniikkeja ja upeita kortteja jo ihan sellaisenaan. Lahjakortit voi ostaa kätevimmin suoraan paikan päältä.

MaliYogan lahjakortin arvonta SoMe:ssa

Voit myös osallistua nyt MaliYogan lahjakortin arvontaan Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50,00 euron arvoinen lahjakortti MaliYogan tunneille tai palveluihin. Osallistu arvontaan tykkäämällä MaliYogan Facebook-sivuista ja/tai Instagram-tilistä ja kommentoimalla arvonnasta kertovaan postaukseen mihin käyttäisit lahjakortin. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan yksi lahjakortti, joka on voimassa 1.4.2023 saakka. Lahjakorttia ei voi muuttaa rahaksi eikä sitä saa myydä eteenpäin. Arvonta suoritetaan 22.12.22 klo 11:00 ja voittajan nimi julkaistaan arvonnasta kertovassa postauksessa.

MaliYogan tämän viikon teemana on ”Uuden syntyminen”.

MaliYogassa jokaisella viikolla on vaihtuva teema

MaliYogan jokaisella viikolla on oma vaihtuva teema. Tämän viikon 50 teemana on ”Uuden syntyminen”.

Nyt on aika uudelle. Tunne sen syntyvoima. Mitä uutta haluat elämääsi juuri nyt? Anna sille tilaa. Aloita uusi tapa tai harrastus tällä viikolla. Varaa aika vaikka Yin joogatunnille tai äänimaljarentoutukseen. Anna itsellesi uusi rutiini. Tämä aika on paras aika. Olet sen ansainnut. 

Tervetuloa! ❤️

Uuden joogastudion avaaminen Vanhaan Porvooseen

Uuden joogastudion avaaminen Vanhaan Porvooseen (osoitteeseen Mannerheiminkatu 4, 06100 Porvoo) on suuri unelmani.

Uuden joogastudion avaaminen on suuri unelmani.

Joogastudion tilan löytyminen

Olen etsinyt omaa tilaa joogastudiolle jo jonkin aikaa. Tässä viimeisen vuoden aikana on tullut käytyä katsomassa jos jonkinlaisia tiloja. Kaikissa on aina ollut enemmän tai vähemmän ”vikoja” miksi en ole ollut niistä kiinnostunut. Kiinnostavat tilat taasen eivät ole mahtuneet budjettiini tai huipputilat ovat vain menneet minulta sivu suun. Muistan hokeneeni viimeisimpien pettymysten jälkeen: ”Ei haittaa, kyllä parempaa on vielä minulle tulossa.”

Hyvää kannattaa odottaa.

Täydellinen joogastudion tila Vanhassa Porvoossa

Syyslomalla olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kävin katsomassa kaikkien aikojen ihaninta vastaremontoitua 80 m2:n liiketilaa huippusijainnilla Vanhassa Porvoossa. Se oli kuin luotu joogatoimintaani. Tila teki minuun niin suuren ensivaikutuksen, etten ollut milloinkaan mitään vastaavaa kokenut. Suorastaan lumouduin näkemästäni. Sen yksinkertaisesti vaan tietää, kun oikea osuu kohdalle. Asiat tapahtuivat todella nopeasti ja sain jo marraskuun alussa uuden joogastudion avaimet.

MaliYogan joogastudion tila on mielestäni lumoava.

Kiireinen marraskuun alku

Minullahan on kokonaan toinen päätyö yrittäjänä ja se on pitänyt minut kiireisenä viime aikoina. Olen ollut työ-ja koulutuskeikoilla marraskuussa mm. Kuopiossa ja Naantalissa. Aikaa minulla ei ole ollut paljoakaan ylimääräistä. 

Olen aikoinani avannut viisi omaa kahvila-ravintolaa ja ajattelin, että joogastudion avaamisessa olisi yhtä iso homma. Onneksi luuloni osoittautuivat täysin vääriksi. Uuden joogastudion avaaminen Vanhaan Porvooseen on käynyt todella helposti, asiat ovat vain soljuneet.

MaliYogassa on upouusi keittiö ja sieltä kauniit näkymät Vanhaan Porvooseen.

Joogatarvikkeiden ja välineiden hankkiminen uuteen joogastudioon

Joogamattoja miettiessä ajattelin ensi hankkia Mandukan matot. Tulin toisiin ajatuksiin, kun kävin porvoolaisen Sarwa Yogan myymälässä. Sain sieltä mukaani näytepalat joogamatoista ja bolstereista. Mallasin niitä joogatilan seinien ja lattian väriin. Lopulta päädyin tilaamaan Sarwa Yogalta ihanat turkoosit bolsterit, tummansiniset joogamatot, korkinväriset blokit ja ihanat luomumerinovillamatot hoitoalustoiksi. Sarwa Yogalta sain kaupan päälle suloiselle joogakoira Cocolle oman pienen mittojen mukaan tehdyn joogamaton. 

Mallailin Sarwa Yogan bolstereiden ja joogamattojen mallipaloja MaliYogan seinien ja lattian väreihin.

Uuden joogastudion kalustaminen ja sisustaminen porvoolaisten yritysten tuotteilla

Uuden joogastudion kalustaminen ja sisustaminen on ollut mieluisaa tekemistä. Halusin tilaan jotain uutta, jotain vanhaa, jotain kierrätettyä ja paljon turkoosia. Luonnollisesti keskitin ostoni pääasiassa porvoolaisiin yrityksiin. Olenkin saanut loistavaa palvelua, ruhtinaallisia alennuksia ja hyviä vinkkejä. Kiitän mm. seuraavia yrityksiä, joista olen hankintoja tehnyt: Sasu`s Playhouse, Sessak, Sarwa Yoga, Porvoon Ekokauppa, P-merkki, Eurokangas Porvoo, Plantagen Porvoo, K-citymarket Porvoo, K-Rauta Porvoo ja Tokmanni Porvoo.

Löysin MaliYogan naapurista Sasu`s Playhousesta upean ison tiikkipöydän, jonka ympärille hankin kierrätettynä 12 tuolia.

Sisustamisessa kaikki on mennyt uskomattoman helposti ja sujunut kuin valssi. Olen nähnyt unissa ja meditoidessa joogastudioon liittyviä asioita. Esimerkiksi salin valkoiset pallolamput tulivat uneeni ja ne löytyivät heti seuraavana päivänä alennuksella. Jännällä tavalla kaikki sisustuselementit, kankaat, huonekalut ja värit sointuvat keskenään. Ne sopivat tilaan täydellisesti. Tuntuu siltä kuin tässä prosessissa olisi korkeammat universumin voimat olleet apunani laittamassa kaiken tapahtumaan niin helposti, nopeasti ja kauniisti. 

Joogastudion pallolamput näin unessani.

Uuden joogastudion markkinointi

Uuden joogastudion markkinoinnin aloitin avaamalla MaliYogalle oman Instagram-tilin. Tervetuloa seuraamaan ja rakentamaan joogastudiota kanssani. On ollut kivaa postailla siellä. Markkinoinnissa panostan SoMeen ja kotisivujen hakukonenäkyvyyteen.

Halusin MaliYogalle näyttävät ja kauniit graafikon suunnittelemat käyntikortit. Minulla oli helsinkiläisen graafikko Jenni Kolin kanssa sovittuna palaveri ihan toisen asian puitteissa. Siinä neuvottelun aikana kysäisin häneltä olisiko hänellä aikaa, kiinnostusta ja mahdollisuutta toteuttaa minulle pikaisella aikataululla MaliYogan käyntikortin suunnittelu. Jenni vastasi myöntävästi ja muutaman arkipäivän kuluttua sähköpostissani oli mielestäni täydellinen käyntikortti. Jenni sanoi, että hän haluaa tulla ehdottomasti kokeilemaan Soundful Yin® -joogaa tunnilleni Helsingistä asti.

Jenni Koli teki minulle upeat käyntikortit.

Markkinoinnissa tärkeää on myös näkyvyys. MaliYogan ulko-oven ikkunaan ja sen päällä olevaan yläikkunaan tilasin mainosteipit P-merkistä. Eurokankaasta löysin vielä alennuksesta ihanan turkoosin verhokankaan, jonka jossain vaiheessa ompelen oven ikkunaan verhoksi. Niin sitten on joogastudion ulkonäkyvyys kunnossa.

MaliYogan sisäänkäynti on osoitteessa Mannerheinimkatu 4.

Intian joogamatkalle hakemaan oppia ja energiaa

Kahdessa viikossa olen saanut MaliYogan uuden joogastudion avaamiseen liittyvät kaikki tärkeimmät asiat tehtyä. Olen häkeltynyt miten hyvässä mallissa kaikki tosiaan nyt jo onkaan. Kiitän perhettäni, ystäviäni, asiakkaitani, yhteistyökumppaneita ja kaikkia ihania ihmisiä avusta ja kannustuksesta.

Kaikki ketkä ovat tähän mennessä uudessa joogastudiossani käyneet, ovat pitäneet näkemästään. Olen joogannut siellä yksin, poikani, lasten ja ystävieni kanssa. Onpa siellä jo yksi yksityistuntikin ehditty pitää. Joogastudiossa on todella hyvä energia ja upea akustiikka äänimaljoille

Tänään lähden joogamatkalle Intiaan hakemaan lisää joogaoppia ja ennenkaikkea rentoutumaan. Aion tankata itseni täyteen aurinko-ja joogaenergiaa. Reissuun lähden lähes tyhjällä rinkalla, koska toivon löytäväni tuliaisiksi sieltä joitain ihania kankaita, pieniä patsaita, äänimaljoja ja koriste-esineitä MaliYogaan.

MaliYoga on jo lähes valmis.

MaliYogan uuden joogastudion avajaiset lauantaina 10.12.2022 klo 12:00-15:00

MaliYogan uuden joogastudion avajaiset pidän lauantaina 10.12.2022 klo 12:00-15:00. Sydämellisesti tervetuloa! Avajaisten jälkeen alkaa toiminta pyörimään täysillä. Avajaisviikolla avaan ensimmäisten viikkojen ajanvarauskalenterin. Sieltä pääsee sitten ostamaan ja varaamaan mm. joogatunteja, sointukylpyjä, teematunteja ja äänimaljahoitoja. Joulukuussa pidän muuten suositun ”Lapsijoogaa ja joulukorttiaskartelua”-teematunnin sovellettuna myös aikuisille ”Yin joogaa ja joulukorttiaskartelua”. Nähdään siis joulukuussa uudella ihanalla Vanhan Porvoon joogastudiolla! 

Tervetuloa avajaisiin lauantaina 10.12.22 klo 12:00-15:00.

Porvoossa nyt äänimaljahoitoja, äänimaljarentoutuksia ja sointukylpyjä

Tarjoan Porvoossa nyt äänimaljahoitoja, äänimaljarentoutuksia ja sointukylpyjä niin lapsille, aikuisille kuin yrityksillekin.

Olen valmistunut Tiibetiläisen äänimaljahoidon ja Sointukylpyohjaajan koulutuksesta.

Vastavalmistunut äänimaljahoitaja ja sointukylpyohjaaja

Kerroin syksyllä, että opiskelen parhaillaan Soundful Yin® -joogaohjaajaksi. Soundful Yin® -joogassa yhdistyy yin-jooga, äänimaljat ja kosketus. Olen valmistunut Enkelikartanosta nyt lokakuun alussa Tiibetiläisen äänimaljahoidon ja Sointukylpyohjaajan koulutuksesta. Minulla on nyt äänimaljoista osaamista, koulutusta ja kokemusta. Niistä on oikeastaan tullut minulle lyhyessä ajassa todella tärkeitä ja olen niiden kanssa tekemisissä lähes päivittäin. 

Enkelikartanon koulutustila.

Mitä äänimaljahoito on?

Äänimaljahoito eli sound bowl healing on eräänlainen syvärentoutusmenetelmä, jonka vaikutus perustuu myötävarähtelyyn ja ääniaaltoihin. Äänimaljoista lähtee luonnollisesti värähteleviä ylä-ääniä, jotka voimme tuntea tai aistia kehossamme. Äänen värähtelyn kautta tuleva syvärentouttava vaikutus perustuu synkronisoitumiseen, jolloin aivoaallot (aivosähkökäyrä) synkronisoituvat harmonisiin ääniin.

Äänimaljahoidossa maataan lattialla ohuen patjan päällä selin, päinmaaten tai kyljellään. Hoitajana asetan äänimaljan hoidettavan kehon päälle, viereen tai yläpuolelle ja napautan tai pyöritän sitä iskimellä. Värähtely etenee kehon nesteessä -onhan meissä ihmisissä keskimäärin noin 70 % vettä. Äänimaljahoito saa kehon yli sata triljoonaa solua värähtelemään.

Äänimaljahoito kestää 30-60 minuuttia alkuhaastatteluineen ja loppukeskusteluineen. Hoito on mahdollista tehdä myös parihoitona eli voit tulla äänimaljahoitoon esimerkiksi ystäväsi, puolisosi tai lapsesi kanssa. Äänimaljahoidossa voidaan hoitaa koko keho tai keskittyä vain johonkin haluttuun kehonosaan tai alueeseen. Hoidon aikana voi tulla voimakkaitakin tuntemuksia tai tunteita.

Enkelikartanon opettajani Terhi Elo teki minulle äänimaljahoidon.

Mihin äänimaljahoito auttaa?

Äänimaljahoidossa pyritään rauhoittamaan sympaattista hermostoa (aktiivinen) ja aktivoimaan parasympaattista lepohermostoa (passiivinen). Äänimaljat hoitavat mieltä, kehoa ja sielua.

Äänimaljat hoitavat mieltä, kehoa ja sielua.

Äänimaljahoito voi auttaa moneen eri vaivaan ja asiaan esim:

  • Rauhoittumiseen
  • Stressiin
  • Ahdistukseen
  • Unettomuuteen
  • Kehon jännitystilojen purkamiseen
  • Korkeaan verenpaineeseen
  • Tasapainottamaan vagushermoa
  • Syvärentoutukseen
  • Oksitosiinin (eli hyvänolon hormonin) erityksen lisääntymiseen
Äänimaljahoito voi auttaa moneen eri vaivaan ja asiaan.

Mitä ovat äänimaljarentoutus ja sointukylpy?

Äänimaljarentoutus ja sointukylpy ovat synonyymeja eli tarkoittavat samaa. Sointukylpy on ryhmä-äänirentoutus, jossa on alle 20 osallistujaa. Jokainen osallistuja makoilee tai istuu joogamaton (tai tuolin) päällä viltin alla ja nauttii itsekseen yhdessä samaan aikaan muiden kanssa tuottamastani ihanasta äänimatkasta. Sointukylvyn kesto on 30-60 minuuttia. 

Sointukylpyyn tarvittavia välineitä.

Jopa lyhyessä puolen tunnin äänimaljarentoutuksessa pääsen itse usein todella syvään ja hoitavaan meditatiiviseen tilaan. Äänimaljarentoutuksessa aivosähkökäyrässä esiintyy enemmän alfa-, theta- ja delta-aaltoja eli aivojen toiminta rauhoittuu lepotilaan. Tämä on ihana rentoutusmuoto esimerkiksi kesken työpäivän tai sen jälkeen. Sointukylvyn jälkeen on levännyt olo ja tunne, että olisi saanut lisää energiaa. Teen tarjouksen mukaan yrityksille työhyvinvointi- ja virkistyspäiviä, joissa henkilöstö pääsee todellakin rentoutumaan ja rauhoittumaan. Sointukylvyn voin pitää myös metsässä.

Sointukylvyn ja äänimaljahoidon jälkeen on onnellinen, levännyt olo ja tunne, että olisi saanut lisää energiaa.

Satusointukylvyt lapsille 

Satusointukylvyt on suunnattu lapsille. Niissä ihanien äänien lomassa kerron lapsille tarinaa, jota heidän on mukavaa seurata. Satusointukylvyt ovat kestoltaan puolen tunnin mittaisia sisältäen alku-ja loppupiirit lasten kanssa. Olen useamman kerran tehnyt lapsille äänimaljoilla joogatunneillani loppurentoutuksen ja heidän mielestään se on ihan fantastista. Lapset ovat ihastuneet laillani äänimaljojen kiehtovaan maailmaan.

Satusointukylvyssä kerron lapsille samalla kiehtovaa tarinaa.

Kenelle äänimaljarentoutus ja-hoidot eivät sovi?

Ääänimaljarentoutus sopii vauvoista vaareihin eli kaikenikäisille, myös raskaana olevat ovat tervetulleita sointukylpyyn. Äänimaljoistani nauttivat myös suloinen lapsijoogakoirani Coco ja kanalani asukkaat. 

Äänimaljahoitoja ei kuitenkaan suositella henkilöille, joilla on sydämentahdistin ja voimakkaat äänet vaikuttavat henkilön sydämen toimintaan. Syöpähoidoissa olevien tulee harkita mieluusti yhdessä oman hoitavan lääkärin kanssa osallistumista mahdolliseen äänimaljahoitoon. Ei ole tarkkaa tutkittua tietoa äänen värähtelyjen vaikutuksista syöpäsoluihin.

Tiibetiläiset äänimaljat ja muut soittimet.

Tiibetiläiset äänimaljat ja muut soittimet

Äänimaljarentoutuksessa minulla on tällä hetkellä käytössäni yhdeksän käsintaottua eri kokoista tibetiläistä äänimaljaa. Jokainen malja on yksilöllinen niin painoltaan, kulhon paksuudeltaan, muodoltaan kuin ääneltään. Maljat sisältävät yleensä kahdeksaa eri metallia: kuparia, tinaa, nikkeliä, sinkkiä, rautaa, lyijyä, hopeaa ja kultaa. Äänimaljojen äänet ovat hoitavia eikä suoranaisesti tiettyä musiikkia. Minulla on myös yksi iso kristallimalja, jonka taajuus on 432 Hz ja se on viritetty C-duuri asteikon mukaisesti soimaan korkeaa H-säveltä (kruunuchakra).

Tuotan ääntä myös mm. gongilla, erilaisilla kosheilla, sadekepillä ja thingsoilla. Lähden pian joogamatkalle Intiaan ja katson, josko tuon sieltä tuliaisina mahdollisesti jotain uutta kivaa nykyiseen repertuaariini.

Intian joogaretriitille valmistautuminen

Lähden loppuvuonna reissuun Jooga Porvoon opettajani Heidi Parviaisen ja muiden hänen oppilaidensa kanssa Intiaan Yogagurugulaan. Intian joogaretriitille valmistautumisen olen aloittanut jo hyvissä ajoin.

Yogagurukulan uusi temppeli Intiassa.

Intian Yogagurugulan joogaretriitti

Intian joogaretriitimme pituus on kaksi viikkoa. Lennämme Finnairin suoralla lennolla Mumbaihin ja sieltä Air Indialla Mangaloreen. Yogagurukula sijaitsee Pandeshwaran kylässä, jonne matkaamme minibussilla. Asumme Heidin opettajan Vijay Kumar Manjan perheen yläkerrassa omissa huoneissamme.

Finnairin suora yölento Mumbaihin on luksusta.

Meille on suunniteltu tiivis ja erittäin mielenkiintoinen ohjelma, joka sisältää mm. asanaa, meditaatiota, filosofiaa, pranaymaa, chanttailua ja retkiä. Odotan niin innolla totaalista sukellusta joogakuplaan ja toivon joogakäyräni sahaavan ylös.   

Intian joogaretriitillämme on upea ohjelma.

Intian joogaretriitille tarvittavat rokotukset

Intiaan matkatessa tulee huomioida, että kansallisen rokotusohjelman mukaiset perusrokotukset ovat kunnossa. Perusrokotuksiin kuuluvat tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote (MPR), jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokote (dT) ja riskiryhmillä vuosittainen influenssarokote. 

Perusrokotteiden lisäksi kannattaa kääntyä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen, joka arvioi muiden rokotteiden tarpeellisuuden. Olen matkannut paljon Aasiassa, joten olen ottanut vapaaehtoisina rokotteina Hepatiitti A:n (HAV) ja Hepatiitti B:n. Hepatiitti A on aiemmin tunnettu nimellä keltatauti. Se on viruksen aiheuttama tarttuva akuutti maksatulehdus. Hepatiitti B on myös viruksen aiheuttama maksatulehdus, joka voi aiheuttaa sekä akuutin että pitkäaikaisen (kroonisen) taudinkuvan.

Koronavirus tulee vielä huomioida matkatessa. Tätä kirjoittaessa Intiaan tarvitaan joko rokotuspassi tai negatiivinen pcr-testi. Tähän liittyen pitää myös täyttää kaavake netissä :

https://www.newdelhiairport.in/airsuvidha/apho-registration

On tärkeää, että reissatessa on rokotukset kunnossa.

Intian joogaretriitille tarvittavat asiakirjat

Intian matkatessa passin tulee olla voimassa vielä kuusi kuukautta suunnitellun matkan päättymisen jälkeen. Intiaan tarvitaan myös viisumi ja sen saa helposti netistä  (e-visa)

Matkatessa on hyvä olla matkavakuutus. Ennen koronapandemiaa reissasin niin paljon, että minulla oli jatkuva matkavakuutus voimassa. Nyt joudun erikseen tätä reissua varten ottamaan matkavakuutuksen itseäni ja matkatavaroitani varten.

Matkatessa on hyvä olla matkavakuutus voimassa.

Intian joogaretriitti ja maksuliikenne 

Rahaa joogamatkan aikana en tule paljoa tarvitsemaan, koska meillä on täysihoito. Mukaani otan varalta kaksi luottokorttia, joita säilytän eri paikoissa. Vaihdan etukäteen Suomessa tai heti Mumbain lentokentällä pieniä seteleitä Intian valuuttaa, rupioita. Otan mukaan euroja, jotka vaihdan kohteessa tarpeen mukaan rupioiksi. Haluan ostaa Intiassa vähän vaatteita, kankaita, suitsukkeita, patsaita ja äänimaljoja Soundful Yin® Yogaa varten.

Kotoa otan mukaani joogamaton ja joogavaatteita, joita pesen paikan päällä tarpeen mukaan.

Intian joogaretriitin henkinen ja fyysinen valmistautuminen

Meitä on lähdössä Intian joogaretriitille Heidin lisäksi yksitoista oppilasta. Entuudestaan tunsin kaikki lähtijät yhtä lukuunottamatta ja häneenkin olen nyt tutustunut (ihana joogi ❤️❤️ ). Heidi järjestää meille ennen lähtöä muutaman tapaamisen. Meillä on jo ensimmäinen tapaaminen ollut ja se oli todella inspiroiva. Heidi kertoi meille tärkeitä asioita reissua ajatellen ja hän aloitti opettamaan meille kaunista veedista mantraa. Meitä on todella huippuporukka lähdössä ja osan kanssa olen jo aiemmin yhdessä ollut retriiteillä esim. Helsingin Astangajoogakoulun kesäretriitillä Houtskarissa.

Meitä on todella huippuporukka lähdössä Intian joogaretriitille.

Intian joogaretriitin henkiseen valmistautumiseen kuuluu tietenkin omat säännölliset harjoitukset. En ole aimmin matkannut Intiassa, tehnyt sinne vain kerran välilaskun Thaimaahan lentäessä. Valmistaudun tutustumalla etukäteen Intian kulttuuriin, ruokaan ja liikenteeseen. Heidi antoi liikennettä koskien hyvän vinkin: ”pienemmät väistävät isoja ja kaikki väistävät lehmiä.”

Valmistaudun parhaillaan Intian joogaretriitille henkisesti.

Fyysiseen valmistautumiseen kuuluu tietenkin asanaharjoitukset. Haluan olla hyvässä fyysisessä kunnossa, että saan mahdollisimman paljon asanaharjoituksista Yogagurugulassa oppia. Ennen matkaa teen taas Ayuervedinen detox – kehon puhdistuskuurin. Valmistan kehoani puhtaaseen, terveelliseen, riisipainotteiseen kasvisruokavalioon. Ennen matkaa aloitan myös maitohappobakteerien syönnin vahvistamaan suolistoani.

Minä Malina vamistamassa riisiä Aasiassa.

Intian joogaretriitille tarvittavat matkatavarat

Olen reppureissannut Aasiassa tuhansia kilometrejä, joten tiedän aika hyvin mitä matkatavaroita kannattaa ottaa mukaan. Reissatessa luotan jälleen Ospreyn rinkkaani, jonne mahtuu sisään joogamatto ja tarvittaessa paljonkin tuliaisia. Suomesta otan mukaani vain ihan minimalistisesti matkatavaroita ja vaatteita. Paikan päältä saa sitten varmasti kaiken tarvittavan.

Reissuun pakkaan tavarani Ospreyn rinkkaani.

Odotan Intian joogaretriitille lähtöä innokkaana. Lähden reissuun avoimin mielin. Olisi hienoa kokea siellä upeita elämyksiä niinkuin koin Balilla taianomaisia joogakokemuksia.

Odotan innolla Intian joogaretriittiämme.

Soundful Yin®-joogaohjaajan koulutus

Olen aloittanut Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen ja olen enemmän kuin innoissani. Kerron vähän mistä on kyse ja mitä tulevaisuus tuo tämän osalta tullessaan. Asanaharjoitukseni on nykyään yin-ja yang-joogaa.

Asanaharjoitukseni on nykyään yin-ja yang-joogaa.

Keväällä 2022 etsin erilaisia Yin joogaohjaajan koulutuksia

Kerroin aiemmin, että kevät 2022 oli minulle varsinaista kasvun aikaa. Etenkin feminiininen energiani lähti hurjaan kasvuun. Minulle tuli suuri tarve saada Yin energiaa elämääni isommin. 

Lähdin googlettamaan erilaisia Yin joogaohjaajan koulutuksia. Eteeni tuli Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutus, joka vaikutti monella tapaa erittäin mielenkiintoiselta ja minulle sopivimmalta. Vieläpä, kun yksi omista astanga-ja yinjoogaopettajistani kertoi positiivisia kokemuksia koulutuspaikasta, tein lopullisen päätökseni aloittaa syksyn 2022 Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutusryhmässä.

Soundful Yin® -joogassa yhdistyy Yin jooga, äänimaljat ja kosketus. Tämä on mielestäni niin loistava yhdistelmä, etten paremmasta tiedä. Kokonaisvaltaisen rentoutuksen saavuttaa tämän joogan parissa täydellisesti.

Soundful Yin® -joogassa yhdistyy Yin jooga, äänimaljat ja kosketus.

Oma asanaharjoitukseni on Yang-painotteista joogaa

Oma joogan asanaharjoitukseni on hyvin yang-painotteinen, koska harjoitan Astangajoogaa. Se on tunnetusti hyvin voimakasta joogaa, jossa on paljon punnerruksia ja puhdasta voimaa vaativia asanoita. Meillä on täällä Porvoossa ihan mieletön astangajooga-yhteisö. Yhteisömme on naispainotteinen, mutta siitä huolimatta itse asanaharjoitus on maskuliininen.

Astangajoogassa on paljon yang-energiaa.

Kesällä 2022 hurahdin Yin joogaan

Kesällä 2022 olin taas syventämässä omaa astangajoogaharjoitustani ja ohjaamassa lapsijoogaa Helsingin Astangajoogakoulun kesäretriitillä Houskarissa. Aloin kesällä tekemään erilaisten videoiden välityksellä Yin joogaa oman astangaharjoitukseni lisäksi. Se tuntui ihan mielettömän ihanalta. Mieheni rakensi minulle pihallemme pienen meditaatio-ja joogamajan, jossa harjoittelu on ollut kerrassaan fantastista. Hurahdin täysin Yin joogaan. Se on todella ihanaa ja auttaa minua myös astangassa. Suosittelen siis molempia joogalajeja.

Minulla on oma pieni meditaatio-ja joogamaja.

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuspaikkana Enkelikartano Kirkkonummella

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuspaikkana toimii Enkelikartano Kirkkonummella. Se on hyvin kaunis ja maaginen paikka. Enkelikartanossa järjestetään erilaisia koulutuksia. Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutus on rekisteröity tavaramerkki Enkelikartanolle. Siellä on hoitola ja pieni puoti, jossa on myynnissä mm. äänimaljoja, kirjoja, korttipakkoja, kynttilöitä ja vaikka mitä muuta ihanaa. 

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuspaikkana toimii Enkelikartano Kirkkonummella.

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen pääopettajana Nea Buckelew

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen pääopettajana toimii Nea Buckelew. Hän on todella rauhallinen ja mielestäni ihan ”Yin joogan kuningatar”. Hän opettaa selkeästi, lempeästi ja kärsivällisesti asioita. Tykkään todella paljon Nean ohjaamista Yin jooga-ja Soundful Yin® -joogatunneista. Pidän erityisesti siitä, että asanoissa viivytään pitkään, jopa viisi minuuttia.

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen pääopettajana toimii Nea Buckelew.

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen muina opettajana toimivat anatomian opintojen osalta Terhi Elo ja Johanna Rinne, joka opettaa meille kiinalaista lääketiedettä ja meridiaaneja.

Enkelikartanon pienessä puodissa on myynnissä kaikkea ihastuttavaa.

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen sisältö

Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen sisältö on hyvin monipuolinen. Käymme läpi muun muassa seuraavia aihealueita ja teemme erilaisia harjoituksia:

  • Yinjooga asanat, variaatiot ja apuvälineiden käyttö
  • Äänimaljojen käyttö yinjooga asanoissa
  • Kosketuksen merkitys ja avustaminen
  • Yinjoogan periaatteet
  • Jooga filosofiana
  • Anatomiaa yinjoogan näkökulmasta
  • Yinjoogan pohjalla vaikuttava kiinalainen lääketiede ja meridiaanioppi
  • Hengityksen merkitys
  • Oma harjoitus ja ohjaajaksi kasvaminen
  • Chakrojen viisautta
  • Tuntien rakentaminen
  • Meditaatioharjoituksia
  • Jooga Nidra
  • Rahan & markkinoinnin energiaa
  • Paljon käytännön harjoituksia
  • Lopputyö
Soundful Yin® -joogaohjaajan koulutuksen sisältö on hyvin monipuolinen.

Koulutuksen ensimmäinen lähitapaaminen Enkelikartanossa

Tätä kirjoittaessa meillä on ollut koulutuksen ennakkotehtävät tehtyinä ja jo ensimmäinen opetuskerta. Ensimmäinen lähitapaaminen oli todella ihana. Olen todella inspiroitunut koulutuksesta, kurssipaikasta, opettajista ja muista kurssikavereistani. Meillä on todella hyvä ilmapiiri ja ihanan avoin oppimisympäristö. Olen saanut jo valtavasti uutta tietoa ja myös itse päässyt jakamaan omaa osaamistani. Minulla on pohjalla loistava kokonaisvaltaisen lapsijoogan ohjaajan koulutus, jonka päälle on helppo rakentaa lisää uutta.

Ensimmäinen opetuskerta oli oikein onnistunut.

Tulevaisuudessa MaliYoga tarjoaa Yin joogaa ja muita palveluita myös aikuisille

Tulevaisuudessa yritykseni MaliYoga tarjoaa Yin joogaa ja Soundful Yin® -joogaa aikuisille ja nuorille. Käyn parhaillaan muitakin koulutuksia, joista kerron myöhemmin lisää. Etsin edelleen kiivaasti Porvoosta omaa toimitilaa, johon voin avata unelmieni joogasalin ja hyvinvointitilan. Annoin joogalle aikoinani pikkusormen ja nyt se vie jo koko käden – tai oikeastaan koko naisen. Ihanaa! 

Tulevaisuudessa yritykseni MaliYoga tarjoaa Yin joogaa ja Soundful Yin® -joogaa aikuisille ja nuorille.

Miksi joogaretriiteille kannattaa osallistua?

Olen osallistunut monille eri joogaretriiteille ja kerron omat kokemukseni miksi joogaretriiteille kannattaa osallistua niin Suomessa kuin ulkomailla. 

Olen nyt näissä kauniissa maisemissa Helsingin Astangajoogakoulun kesäretriitillä Houtskarissa.

Helsingin Astangajoogakoulun kesäretriitillä Houtskarissa

Kirjoittelen tätä artikkelia parhaillaan Helsingin Astangajoogakoulun kesäretriitillä Houtskarissa. Olen täällä viikon verran opettamassa lapsille lapsijoogaa ja osallistumassa itsekin retriitin monipuoliseen ohjelmaan. Paikka ja työ ovat minulle tuttuja jo viime kesältä 2021, jolloin pidin ensimmäisen kerran lapsijoogaa tällä samaisella retriitillä täällä Houtskarissa

Kiitollisena olen täällä Houtskarissa joogaamassa ja ohjaamassa lapsijoogaa.

Joogaretriiteille osallistuminen on monella tapaa lomaa

Moni saattaa pohtia, että miksi ihmeessä kannattaa osallistua joogaretriiteille, kun kotioloissakin voi joogata intensiivisesti. Minulla on niin ihana koti, mies, poika, lapsijoogakoira Coco, kaksitoista kana-ja kukkonuorikkoa ja kaunis puutarha. Arkeni on todella mukavaa ja enimmäkseen helppoa. Nautin tai oikeastaan rakastan sitä. Mutta siitä huolimatta minäkin kaipaan välillä täydellistä irtiottoa ja lomaa tutuista mukavista rutiineista, kuvioista ja maisemista. Joogaretriitille osallistuminen on minulle ennenkaikkea lomaa ja omaa aikaa.

Joogaretriiteille meneminen ja osallistuminen ovat minulle omaa lomaa.

Joogaretriiteille, joille olen osallistunut, on ollut useimmiten täysihoito. Mikäs sen mukavampaa kuin istua valmiiseen pöytään neljä kertaa päivässä. Joogaretriiteillä tarjoillaan usein vegaanista tai kasvisruokaa. Monesti makumaailmaan on haettu vivahteita intialaisesta keittiöstä ja ruoka on herkullisesti maustettua. Ruokapuoli on tietenkin minulle päätoimiselle kahvila-ja ravintola-alan konsultille ja kouluttajalle aina tärkeää ja kiinnitän siihen väkisinkin huomiota.

Vegaaninen tai kasvisruoka maistuu retriiteillä.

Joogaharjoituksen syventäminen

Joogaretriiteille kannattaa osallistua tietenkin itse joogan takia. Moni lähtee syventämään omaa harjoitustaan joogaretriiteille. Useimmiten myös vasta-alkajat ovat tervetulleita, koska monesti opetusta on eri tasoille. Retriiteillä minulla on tapana tehdä omaa asanaharjoitusta ”ihan täysiä” ja jo pelkästään se on mahtavaa. Joogassa vain harjoittelemalla ja oivaltamalla voi kehittyä ja mikäs siihen parempi keino kuin intensiivinen asanaharjoittelu. On virkistävää haasta kehoa ja viedä sitä ”äärirajoille”.

Täällä Houtskarissa ollessani opettajina toimivat Petri Räisänen ja Juha Javanainen. Heiltä ja heidän apuopettajiltaan olen saanut todella paljon henkilökohtaisia vinkkejä, avustuksia, korjauksia, ohjausta, tukea ja kannustusta. Olen todella kiitollinen näistä, koska niistä on todella isosti apua joogapolullani. 

Houtskarin kesäretriitin opettajat Juha Javanainen ja Petri Räisänen.

Koska jooga on muutakin kuin asanaa, tehdään joogaretriiteillä usein monipuolisesti muitakin harjoitteita. Ohjelmassa on mm. pranayamaa, meditointia, mantroja, tekniikkaharjoituksia, filosofiaa, kyselytunteja, kirtan ja usein on tarjolla myös erityistä ohjelmaa. Helsingin Astangajoogakoulun Houstkarin kesäretriitin viikolla 2, jolla siis nyt itse olen, on extra work shop:ina pilatesta joogeille. Näiltä tunneilta olen saanut paljon uutta ajateltavaa omaan joogaharjoitukseeni ja oikeastaan koko kehotuntemukseeni. 

Petrin pitämä Asana Lab.

Joogaretriiteillä voi sukeltaa ihanaan joogakuplaan

Minulle käy joogaretriiteillä melkein aina niin, että sukellan todella syvälle ihanaan joogakuplaan ja joogakäyräni on huipussaan. Siellä minun on niin turvallista ja hyvä olla. Olen onnellinen, elän hetkessä ja minulla on kaikki mitä tarvitsen. Elämä on seesteistä ja niin kaunista. 

Elämä on nyt juuri niin kaunista.

Hyvät energiat ja samanhenkiset ihmiset

Joogaretriiteillä on kokemukseni mukaan aina poikkeuksellisen hyvät energiat. Retriiteille osallistuu usein hyvin samanhenkisiä ihmisiä ja heidän kanssaan on helppoa olla. En ole koskaan törmännyt joogaretriiteillä kateuteen, vihaan tai huonoihin fiiliksiin. Poikkeuksetta ilmapiiri on aina ollut loistava, kannustava, myötätuntoinen ja ihmisten kanssa on helppoa tulla toimeen.

Joogaretriiteillä on usein hyvä ilmapiiri ja siellä saa helposti uusia ystäviä.

Joogaretriiteillä saa uusia ystäviä

Tulin tänä vuonna tänne Houtskariin joogaretriitille ihan yksin. Poikani jäi kotiin, koska Hesacup, johon hän osallistuu, on harmikseni nyt samaan aikaan. Silti en ole täällä missään nimessä yksin. En ole kertaakaan vielä syönyt yksin vaan aina on löytynyt hyvää seuraa ja juttukavereita. Olen tutustunut jo todella moneen vaikuttavaan persoonaan, saanut jo uusia ystäviäkin. Usein retriiteillä tapaa myös paljon vanhoja tuttuja, joten tiesin, että kyllä minulla täällä kavereita ihan varmasti on. Minulle on myös lapsista paljon seuraa.

Houtskarin vierasvenesatama.

Yksi retriitin huippuhetkistä oli, kun ystäväni Porvoosta purjehtivat tänne Houtskariin minua tervehtimään ja osallistuivat drop-in oppilaina kanssani joogatunnille. Meillä oli ihana iltahetki heidän purjeveneellään ja aamulla kävimme vielä joogan jälkeen uimassa.

Porvoon ystävieni keskellä on ihana olla.

Lapsijoogan lisäksi aikuisten tavoin lapset saavat täällä toisistaan seuraa ja solmivat ystävyyssuhteita. Olen päivittäin lukenut lapsille satuja. Täällä Houtskarin kesäretriitillä viihtyy siis ihan koko perhe.

Lapsijoogatunneilleni osallistuneet pikkujoogit ovat tehneet minulle kauniita ja koskettavia kiitoskortteja.

Joogaretriiteillä on usein hulppeat puitteet

Joogaretriitit ovat usein hienoissa paikoissa. Luonto on lähellä ja se on maagisen kaunis. Useat joogaretriitit pidetään meren läheisyydessä. Täällä Houtskarissa voi uida ja saunoa monta kertaa päivässä. Olen uinut merivedessä joka aamu pitkään heti mysoreharjoitukseni jälkeen.

Houtskarin kesäretriitin sauna ja uimalaituri.

Joogaretriitille Intiaan loppuvuodesta

Loppuvuodesta 2022 matkaan oman opettajani Jooga Porvoon Heidi Parviaisen ja muiden hänen oppilaidensa kanssa Intiaan Yogagurugulaan. Meille on tulossa todella tiivis ja huikea joogaretriitti. Matkanteko alkaa aina suunnittelusta. Täältä Houtskarista kotiin päästyäni alkavat jo pikkuhiljaa Intian reissun valmistelut. Odotan niitä jo nyt innolla.

Yogagurukulan uusi temppeli Intiassa.

Oman joogatilan etsiminen

Minulle alkaa tulla pikkuhiljaa ajankohtaiseksi oman joogatilan etsiminen Porvoosta tai lähialueelta. MaliYoga täyttää nyt kesällä kolme vuotta ja on ollut ihanaa tarjota monipuolisesti joogapalveluita lapsille. 

MaliYoga täyttää nyt kesällä kolme vuotta.

MaliYogan palvelutarjonnan laajentuminen

Lapsijoogien vanhemmat ja monet muut aikuiset kyselevät minulta jatkuvasti, voisinko alkaa tarjoamaan myös aikuisille joogapalveluita. Kerroin toukokuussa, että minulla on ollut varsin merkittävä kasvun kevät.

Kevään aikana olen muun muassa ilmoittautunut uusiin koulutuksiin joogan ja hyvinvoinnin saralla. Ne alkavat syksyllä ja kerron myöhemmin niistä lisää. Mutta nyt jo voin paljastaa, että minulla on tulevaisuudessa valmiudet tarjota laajasti erilaisia jooga-ja hyvinvointipalveluita niin lapsille, aikuisille kuin yrityksillekin. Annoin joogalle pikkusormen ja nyt tuntuu, että se vie koko käden. 

Tulevaisuudessa tarjoan jooga-ja hyvinvointipalveluita niin lapsille, aikuisille kuin yrityksillekin.

Miksi haluan oman joogatilan yritykselleni?

MaliYoga on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana vuokralla yhteensä neljässä eri tunnelmallisessa tilassa. Minulla on ollut ihan maailman parhaimmat vuokraemännät. Olen hyvin kiitollinen heille kaikille. Yhteistyö on ollut sujuvaa ja kaikki on toiminut paremmin kuin hyvin. Vuokratiloissa toimiminen tuottaa aina hiukan haastetta toiminnan laajentumiselle. Uskon, että oma joogatila mahdollistaisi minulle paljon enemmän. 

Oma joogatila mahdollistaisi minulle paljon.

Lapsijoogakoirani Coco haluaa osallistua joogatunneille

Pian tulee ajankohtaiseksi ottaa lapsijoogatunneilleni mukaan lapsjoogakoirani Coco. Sen koulutus on vielä kesken. Lapset kyselevät minulta paljon Cocosta ja odottavat jo innolla, milloin se osallistuu joogatunneillemme. Oma tila mahdollistaisi hyvin koiran pitämisen tunneilla ja hoidoissa mukanani. 

Lapsijoogakoirani Coco on jo täyttänyt vuoden.

Oman joogatilan etsiminen alkaa liiketoimintasuunnitelmasta

Ihan ensimmäiseksi kirjoitin kokonaan uuden liiketoimintasuunnitelman ja tein siihen liittyvät laskelmat huolellisesti. Toimin päätoimisesti kahvila-ja ravintola-alan konsulttina yrityksessäni Malifood Oy:ssä ja olen ollut yritysneuvojana NewCo Helsingissä kuusi vuotta. Tiedän myös jooga-alan markkinoista, toimintaympäristöstä ja kannattavuudesta paljon. Niinpä liiketoimintasuunnitelman kirjoittaminen ja siihen liittyvien laskelmien tekeminen oli minulle erityisen mieluista  puuhaa.

Olen kirjoittanut toukokuussa 2020 suositun artikkelin ”Korona vahingoittaa monen joogayrittäjän toimintaa”. Jutussa avaan joogayrityksen kannattavuusrakennetta. Laadin nyt MaliYogalle oman liiketoimintasuunnitelman tekstiosuuden lisäksi rahoitus-, kannattavuus-, myynti- ja kassavirtalaskelmat.

Liiketoimintasuunnitelmani kirjoitin orvokkien ympäröimänä puutarhassani.

Oman joogatilan rahoituksen järjestäminen

Seuraava vaihe oman jogatilan avaamisessa on rahoituksen hankkiminen. Olen siitä onnellisessa tilanteessa, että en todennäköisesti tarvitse oman joogatilan perustamiseen ollenkaan ulkopuolista rahoitusta. Näin ollen pystyn toimimaan ketterästi ja ilman paineita rahoituksen suhteen. Alkuun tulee varmasti paljon kustannuksia myös oman joogatilan investoinneista, kun tulee tehdä uusia hankintoja ja mahdollisesti remontoida tilaa. Kun budjetti on selvillä, voi varsinaiset joogatilan etsinnät aloittaa.

Puistojoogaa Loviisassa kesäkuussa 2022.

Aikatauluni on hyvin väljä

Aikatauluni oman joogatilan etsimiselle on hyvin väljä. Omaa tilaa oikeastaan tarvitsen vasta vuoden 2023 aikana. Malttamattomana luonteena ja Vata-tyyppinä olen asian suhteen kuitenkin ottanut jo varaslähdön. Olen käynyt katsomassa jo seitsemää eri toimitilaa Porvoossa ja Loviisassa. Minusta on hyvä kartoittaa vaihtoehtoja jo tässä vaiheessa. En haluaisi kiirehtiä asioiden edelle. Toisaalta vahvasti uskon, että jos oikea tila osuu kohdalleni, niin vuokraan tai ostan sen välittömästi. Manifestoin universumilta unelmieni joogatilaa ja annan sille mahdollisuuden tulla elämääni vaikka heti. 

Olen valmis avaamaan uuden joogatilani oven tarvittaessa mahdollisimman pian.

Liiketoiminnan aloittamisessa ja laajentumisessa paras vaihe on mielestäni suunnittelu

Mielestäni liiketoiminnan aloittamisessa ja laajentumisessa on tärkeää aina suunnitella asiat huolella etukäteen. Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty. Ideointi ja suunnittelu ovat ehdottamasti mielestäni liiketoiminnan laajentumisen paras vaihe. Rakastan sitä, kun luovuuteni kukkii ja mielikuvitukseni pääsee toimiin. Kaikki on avoinna ja monet ratkaisut mietitään etukäteen.

Malina ja kaksitoista tipua rannalla.

Lapsijooga jatkuu syksyllä IdaMaria B&B Juhlatilassa

Oman joogatilan etsimisestä huolimatta lapsijooga jatkuu syksyllä ihanassa IdaMaria B&B Juhlatilassa Porvoon Vanhassa kaupungissa. Toimin siellä edelleen vuokralaisena. 

Kesää vietän muun muassa kahtatoista tipuani syöttäessä ja joogakoira Cocoa kouluttaessa. Heinäkuussa menen taas Houtskäriin Helsingin Astangajoogakoulun perinteiselle kesäretriitille ohjaamaan lapsijoogaa. Toivottavasti näemme siellä.

Ihanaa juhannusta kaikille! 

Toivottavasti nähdään heinäkuussa Houtskärissa!

Kasvun kevät

Monellakin eri tasolla voin nyt onnellisena todeta, että onpa ollut ihan mieletön kasvun kevät. On aika laittaa kevät 2022 pakettiin ja toivottaa kukoistava kesä luoksemme.

On aika laittaa kevät 2022 pakettiin.

Kasvun kevät lapsijoogassa

Tämän kevään viimeiset lapsijoogatunnit pidin haikein mielin. Osa lapsista sanoi, että heille tulee minua ja lapsijoogaa valtava ikävä kesätauon aikana. Totesin ihan samoin heille, minäkin jää kaipaamaan pikkujoogejani. 

Lapsijoogassa kevätkausi on ollut todellista kasvun aikaa. Lapset ovat kehittyneet valtavasti jooga-asanoissa. Ryhmädynamiikka on hyvää ja jokainen on löytänyt oman tärkeän paikkansa. Rentoutusharjoitukset sujuvat jo todella hienosti, moni lapsi pystyy nyt ihan vaan olemaan. 

Olen syystäkin todella ylpeä ja onnellinen lasten kehityksestä. Kehuin heitä vuolaasti viimeisillä lapsijoogatunneilla. Tällä viikolla järjestän heille ja heidän vanhemmilleen piknikin. Sinne otan mukaani ensi kertaa suloisen lapsijoogakoirani Cocon.

Coco ja minä Malina.

Kasvun kevät omassa joogaharjoituksessani

Oma joogakäyräni sahaa tunnetusti edelleen ylös ja alas. Alkuvuonna oma harjoitukseni oli aika tahmeaa. Kevään aikana pikkuhiljaa keholliset haasteeni alkoivat hälvenemään. Viime aikoina joogaaminen on tuntunut ihanan helpolta, keveältä ja selkeältä. Tilannetta auttoi myös huhtikuussa tekemäni Ayurvedinen detox – kehon puhdistuskuuri. Sen myötä poistui elimistöstäni paljon kuonaa ja olo keveni.

Sirsana-asana eli päälläseisonta vedetyllä astangajoogatunnillamme.

Kasvun kevät astangajoogayhteisössämme

Meillä on täällä Porvoossa ihan mieletön astangajoogayhteisö. Koronapandemian takia alkuvuonna 2022 Jooga Porvoon joogakoulumme oli kokonaan suljettuna lukuunottamatta lapsijoogaa ja hoitoja. Yhteisömme jäsenet ovat pikkuhiljaa tulleet kodeistaan taas shalalle harjoittelemaan yhdessä. Kasvua on näkynyt astangajoogayhteisössämme niin, että joukkoomme on tullut muutama uusi joogi. On ollut ilo tutustua ja ystävystyä heidän kanssaan.

Kaunis villiorvokki kasvaa keväisellä pihallani.

Kasvun kevät henkisessä kehityksessäni ja energioideni voimistumisessa

Elämässäni on parhaillaan menossa huikea feminiinisen energian kasvun aika. Tässä on tapahtumassa vaikka mitä hienoja ja suuria asioita. Universumi on tuonut eteeni upeita tilaisuuksia ja mahtavia ihmisiä, jotka auttavat minua pyyteettömästi tällä polulla. Kevään aikana olen tehnyt paljon henkisiä harjoituksia. Tällä hetkellä aamuni alkavat hyvin aikaisin pitkällä meditaatiolla. Käärmeenä (kiinalainen horoskooppimerkkini) luon aina välillä itselleni kokonaan uuden nahan. Se kuuluu kasvuun.

Pihallani asustaa näin upea rantakäärme.

Kasvun kevät yritystoiminnassani

Toimin päätoimisena yrittäjänä kahvila-ja ravintola-alan konsultointi-ja koulutusyrityksessäni Malifood Oy:ssä. Yritystoiminnassani on tapahtumassa kasvua. Olen jo pitkään rakentanut uutta liiketoimintaa. Kevään aikana monet suunnitelmat ovat edenneet vauhdilla ja konkreettisia asioitakin on alkanut tapahtua. Olen niin innoissani tästä kaikesta tulevasta.

Yritystoiminnassani on tapahtumassa kasvua.

Kasvun kevät puutarhassani

Pitkän talven jälkeen kevät oli myöhässä tänä vuonna. Minulla on suuri ja kaunis puutarha, joka on intohimoni. Siellä, jos jossain, näkee kasvun ihmeen näin keväisin ihan konkreettisesti. Rakastan touhuta puutarhassani ja olen niin iloinen, kun puutarhakausi on vihdoin korkattu.

Raparperi kasvaa puutarhassani.

Kasvun kevät perheessäni

Pari viikkoa sitten täydenkuun aikoihin meille syntyi kaksitoista suloista tipua hautomakoneestamme. Tiput asuivat kotonamme terraariossa ensimmäiset hetket. Näin ne tottuivat meihin ja kesyyntyivät täysin. Helatorstaina parvi muutti upouuteen kanalaamme ja siellä niillä on ruhtinaalliset tilat. Tiput ovat niin suloisia, ihania ja kauniita. Vietän paljon aikaa kanalassa. Tiput pitävät minua emonaan, koska näkivät minut heti ensimmäisenä kuoriuduttuaan. On ollut todellinen kasvun kevät myös perheessäni.

Meillä on kaksitoista suloista ja kesyä tipua.

Ayuervedinen detox – kehon puhdistuskuuri

Kerron kokemuksia Ayuervedisesta kehon puhdistuskuurista eli detoxista. Avaan mitä ayurvedinen detox oikein on, mitä hyötyä siitä on ja miten itse koin kehon puhdistuskuurin.

Ayurveda on lähellä sydäntäni.

Mitä ayurveda on?

Olen aiemmin kirjoittanut artikkelin ”Ayuerveda ja lapsijooga”. Poimin tähän siitä artikkelista kappaleen ”Mitä ayurveda on?”.

Ayurveda tarkoittaa suomeksi käännettynä ”elämäntietoa” (ayu=elämä, veda=tieto) ja se on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin menetelmä. Tämä ikivanha intialainen lääketiede tuo hoitoa ja hyvää oloa. Ayurveda myötäilee joogafilosofiaa ja itsekin olen innostunut siitä joogan myötä. 

Ayurvedan mukaan kehon ja mielen terveyden perusta on siinä, millainen on elämänasenteemme ja tapamme elää. Ayurvedan kolme käskyä on ruoka, elämäntapa ja ajatukset. Sen mukaan eläminen tarkoittaa tietoisena olemista. Ayurvedan kantavana ajatuksena on tasapainottaa kehoa hoitamalla sitä oikealla ravinnolla etukäteen välttäen näin sairastumiset, jotka ovat siis kehon epätasapaino-eli häiriötiloja. 

Ayurvedassa kehotyypit jaetaan kolmeen päätyyppiin eli vata, pitta ja kapha. Meissä on yleensä yksi vallitseva tyyppi eli dosha, mutta myös sekoitukset ovat mahdollisia. 

Ayurveda on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin menetelmä.

Ayurveda kevät detox – Puhdista kehosi -kurssi

Minulle heräsi aiemmin kevään aikana voimakas tarve puhdistaa kehoani ja mieltäni. Kuin tilauksesta joogakoulussani Jooga Porvoossa järjestettiin Ayurveda kevät detox – Puhdista kehosi -kurssi lauantaina 9.4.2022 klo 12.00-13.30. Kurssi oli englanniksi ja sen piti Jooga Porvoon joogaopettaja ja ayurvedakonsultti Justine Cederberg.

Kurssilla Justine selitti detoxin hyödyt ja antoi yksityiskohtaiset ohjeet, miten ayurvedinen puhdistuskuuri tulisi kotona suorittaa. Kurssi maksoi 53,00 euroa ja hintaan kuului luennon lisäksi 30-sivuinen PDF-opas, jossa on mm. erilaisia detox-reseptejä ja Prasadin Detox-yrttighee (hinta 33,00 euroa), jota käytetään kuurin aikana. Kurssi oli mielestäni todella kattava ja oli hyvä päästä esittämään mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Käytän Prasadin gheetä ja detoxin aikana lisäksi myös yrttigheetä.

Valmistautuminen Ayurvediseen detox – puhdistuskuuriin

Henkinen valmistautuminen 

Koin erittäin tärkeäksi henkisen valmistautumisen Ayurvediseen detox – puhdistuskuuriin. Minulla oli suuri tarve puhdistukselle ja sen myötä myös motivaatio suorittaa se. Tykkään muutenkin aina haastaa itseäni ja juuri tällaiset haasteet sopivat minulle loistavasti. Päätöksen tekeminen on usein tässäkin asiassa se vaikein osuus. Jos et ole henkisesti tasapainossa tai sinulla on syömishäiriötaustaa, en suosittele kokeilemaan Ayurvedista detox – puhdistuskuuria ainakaan omin päin.

Ajan löytyminen kalenterista

Kun päätös tehdä Ayurvedinen detox – puhdistuskuuri on tehty, on seuraavaksi löydettävä kalenterista tilaa kuurille. Puhdistumiselle varataan seitsemän päivää. Olisi hyvä, ettei tämän  ajanjakson aikana olisi kauhea kiire eikä stressiä. Myös raskasta fyysistä rasitusta olisi tarkoitus välttää. Oikeasti kuuri vaatii vain yhden koti-lepopäivän ja se osuu päivälle kuusi. Elin koko kuurin ajan ihan normaalia elämää, lukuunottamatta sitä, että jätin päivän kuusi astanga joogaharjoituksen tekemättä enkä käynyt kuurin aikana kertaakaan avannossa tai oikeammin uimassa avovedessä.

Seuraan elämässäni tarkasti kuun kiertoa ja pyrin ajoittamaan kaikki tekemiset ja askareet aina otollisimman kuun vaiheen mukaan. Puhdistukuurin tein luonnollisesti laskevan kuun eli vähenevän kuun eli alakuun aikaan.

Etsin kalenteristani sopivan ajan detox-kuurille.

Ruoka-aineiden ja tarvikkeiden hankkiminen

Kielen kaavin ja nenäkannu (ei mitenkään pakollinen kuurin aikana) minulla oli jo ennestään käytössä. Ekokaupasta ja tavallisesta ruokakaupasta ostin Ayurvediseen detox – puhdistuskuuriiin tarvittavat ruoka-aineet ja risiiniöljyn. Elintarvikkeissa tulee suosia kuurin ajan luomutuotteita. Minä ostan muutenkin kaiken ruoan mitä vaan saan luomuna tai villinä.

Ayurvedisen detox – puhdistuskuurin päivät 1-5

Aloitin Ayurvediseen detox – puhdistuskuurin toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina 18.4.22. Päivät 1-5 noudattivat samaa kaavaa. Heti herättyä join detox-teetä ja sitä sai nauttia koko päivän aikana niin paljon kuin halusi. Myös vettä tuli juoda paljon. Kahvia ja tavallista teetä ei saanut nauttia ollenkaan. Tämä ei ollut minulle lainkaan vaikeaa, sillä olen jo juonut puolentoista vuoden ajan aamuisin kofeiinitonta kahvia, johon ei minulla muodostu riippuvuutta.

Itsetekemääni teetä.

Aamupalaksi keitin itselleni luomupuuron, johon laitoin nokareen ghee-voita. Suositus oli tehdä tattaripuuroa.

Lounaalla ja päivällisellä, tarpeen mukaan myös välipalaksi ja iltapalaksi, nautittiin kitcharia. Kitchari on kaikille kehotyypeille sopivaa elimistölle helppoa ja satvista eli puhdasta ravintoa. Kuurin aikana valmistamassani päivän aikana nauttimassani kitcharissa oli 1 dl halkaistuja mung-papuja tai keltaisia linssejä, 1 dl täysjyvä basmatiriisiä, 1 rkl gheetä, 1 raastettu porkkana, kourallinen pinaattia, vettä, tuoretta inkivääriä ja kurkumaa raastettuna ja mausteina fenkolia, kuminaa ja korianteria.

Kitchari on todella herkullista.

Lisäravinteet ja-vitamiinit eivät olleet kuurin aikana suositeltuja, joten niistä pidin viikon tauon. Villivihanneksia olisi saanut syödä, mutta harmiksi kevät on niin myöhässä, etten vielä ole päässyt keräämään yhtäkään nokkosen lehteä tai ketunleipää. Ostin Justinelta Keväisen Yrttinektarin, jossa on mm. nokkosta ja nautin tätä päivän aikana kolme kertaa kerralla noin 30 tippaa.

Prasadin Keväinen yrttinektari on tehokasta.

Illalla päivinä 1-4 nautin Golden Milk:iä eli lämmintä kasvipohjaista maitoa kuten itsetehtyä mantelimaitoa, jossa oli mausteiden lisäksi Prasadin Detox-yrttigheetä 2-5 tl riippuen mikä päivä oli kuurissa meneillään. Iltaisin en nauttinut klo 19:00 jälkeen muuta kuin vettä. Päivän 5. iltana join lämmintä omenamehua, jossa oli risiiniöljyä. 

Elimistöni sai siis energiaa vain niukasti, mutta silti tunsin oloni aina kylläiseksi enkä kertaakaan tuntenut nälkää. Toisaalta teen säännöllisesti pätkäpaastokuureja, joten olen tottunut olemaan välillä lyhyitä aikoja jopa kokonaan ilman ravintoa. Vatsassani oli todella ihana ja kevyt olo koko kuurin ajan ja aineenvaihdunta toimi hyvin.

Kuusenkerkät ovat hyviä villivihanneksia.

Ayurvedisen detox – puhdistuskuurin päivät 6-7

Päivä 5:n iltana nauttimani risiiniöljyä puhdisti kehoni lopullisesti seuraavana päivänä. Päivä 6 oli tarkoitettu lepäämiseen. Tein päivän aikana käsitöitä, luin kirjoja ja koin hienoja meditaatioihetkiä. Aamupalan söin silloin vasta klo 14:00 aikoihin, koska en tuntenut nälkää aiemmin ja halusin nauttia ihanan litteästä ja tyhjästä vatsastani. Puuron jälkeen söin pitkin päivää hedelmiä ja pikkuhiljaa jo vähän muutakin.

Päivän 7 ruokavalio sai olla jo aika vapaa. Minun ei kuitenkaan tehnyt mieli lämmintä ruokaa koko päivänä, joten tein itselleni salaatteja ja muuta kevyttä. Jotenkin detox-kuurin jälkeen haluaa vältellä luonnostaan ähkyä eikä tee mieli epäterveellistä ruokaa.

Päivä 5:n iltana nauttimani risiiniöljyä puhdisti kehoni.

Ayurvedisen detox – puhdistuskuurin positiiviset kokemukset

Kaiken kaikkiaan Auurvedinen detox – puhdistukuuri oli mielestäni äärimmäisen positiivinen kokemus. Kuona-aineet eli amat poistuivat kehosta ja samalla mielestä. Tunsin kuinka ruoansulatusjärjestelmäni puhdistui ja vahvistui. Kuuri öljysi minua ihanasti sisältäpäin. Painoni tippui viikon aikana 2 kg ja se kevensi oloa. Olin todellakin kuurin tarpeessa. Elämä sen jälkeen on ollut kevyempää ja tuntuu, että prana eli elinvoima on lisääntynyt.

Auurvedinen detox – puhdistukuuri oli mielestäni positiivinen kokemus.

Ayurvedisen detox – puhdistuskuurin haasteet

Ennen kuurin aloitusta jännitin eniten risiiniöljyn ottamista ja sen vaikutuksia. Ihan turhaan, koska se osuus olikin ihan helppo ja meni todella smoothisti.

Minulle vaikeinta oli saman ruoan syöminen joka päivä ja melkein jokaisella aterialla. Tein joka päivä kattilallisen ihanaa Kitcharia, mutta kyllästyin sen syömiseen. Olen aikamoinen kulinaristi, ravintola-alan konsultti, rakastan ruoan valmistamista ja erilaisia makuja. Harvoin syön kahta päivää samaa ruokaa. Puhdistuskuuri laittoi minut miettimään omaa suhdettani ruokaan. Tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että minulla on mahdollisuus syödä joka päivä ihan mitä haluan. Ruokani on ravitsevaa, herkullista ja monipuolista. Näin ei valitettavasti ole kaikilla maailmassamme. Toiset joutuvat päivittäin syömään saman riisikulhon. Monet miljoonat ihmiset kärsivät nälästä ja aliravitsemuksesta. Se on niin surullista.

Olen kiitollinen terveellisestä, monipuolisesta ja hyvästä ruoasta.

Ayurvedisesta detox – puhdistuskuurista tapa

Koska tekemäni Ayurvedinen detox – puhdistuskuuri oli kohdallani superpositiivinen kokemus, aion ehdottomasti ottaa sen tavaksi aina keväisin ja syksyisin. Minulla jäi puoli purkkia Prasadin Detox-yrttigheetä, jonka säästän syksyä varten. Madotin suloisen lapsijoogakoirani Cocon oman detox-kuurin aikana. Tästä saan hyvän muistisäännön: aina kun on Cocon aika syksyisin ja keväisin matokuurille, niin on minun aikani Ayurvediselle detox – puhdistuskuurille.

Minä Malina ja lapsijoogakoirani Coco.

Jooga Porvoo – kokemuksia ja esittely

Toimin Jooga Porvoossa tällä hetkellä 7-12-vuotiaiden lasten joogaohjaajana ja siitä syystä en ole ihan jäävi jakamaan Jooga Porvoosta kokemuksia. Toisaalta tunnen Jooga Porvoon toiminnan niin hyvin, että osaan varmasti esitellä kattavasti ihanan joogakeskuksemme Porvoon sydämessä. 

Jooga Porvoon kaunis ja tunnelmallinen iso joogasali.

Jooga Porvoon omistajat ja historia

Astangajoogaopettajani Kaisa Kantola tuli Intian Yogagurukulasta takaisin Suomeen alkuvuonna 2018, perusti Ashtanga Yoga Porvoon ja aloitti Rauhankadulla tunnelmallisessa Villa Valossa pitämään joogatunteja. 

Parin vuoden kuluessa tilat alkoivat käymään ahtaiksi ja keväällä 2020 tuli muutto isompiin tiloihin Kirkkokadulle, Vanhankaupungin keskelle. Tällöin toimintaan tuli mukaan Kaisan sisko Sanni Pekkala ja he perustivat yhteisen yrityksen Jooga Porvoo Oy:n. Villa Rosan avajaisia vietettiin syksyllä 2020.

Jooga Porvoon omistajat Sanni Pekkala ja Kaisa Kantola.

Jooga Porvoon nykyisten hulppeiden tilojen avajaiset syksyllä 2021

Viime syksynä Kaisa ja Sanni avasivat aivan Porvoon ydinkeskustaan os. Rauhankatu 33 entistä suuremmat hulppeat tilat. Avajaisissa oli upea tunnelma ja minuakin haastateltiin Porvoon paikallislehteen Uusimaahan. Kerroin toimittajalle lapsijoogasta.

Jooga Porvoo sijaitsee osoitteessa Rauhankatu 33.

Jooga Porvoon laaja joogatuntitarjonta ja kurssit

Jooga Porvoossa on Porvoon paras ja monipuolisin joogatarjonta tällä hetkellä. On todella paljon erilaisia tunteja ja joka päivä kaudella on viikkotunteja tarjolla. Olen aiemmin kertonut meidän mahtavasta Porvoon astangajooga-yhteisöstä. Astangajoogatuntien lisäksi käyn mahdollisuuksien mukaan myös kundaliinijooga-ja yin-joogatunneilla. 

Joogaopettajani Heidin Parviaisen meille vetämä astangajoogatunti Jooga Porvoossa.

Tarjolla on erilaisia teemapäiviä ja kursseja. Minä pidin joulun alla lapsille teematunnin ”Joulukorttiaskartelua ja lapsijoogaa”. Se oli niin suosittu tapahtuma, että iso joogasali tuli ihan täyteen lapsia. Muutaman viikon päästä osallistun itse ”Ayuerveda Kevät detox-puhdista kehosi”-kurssille. Voin kertoa siitä lisää myöhemmin.

Jooga Porvoossa on paljon erilaisia kursseja, joihin osallistun mielelläni tai pidän itse.

Jooga Porvoon huippuhyvät ohjaajat ja opettajat

Jooga Porvooseen on valikoitunut huippuhyviä ja ihania ohjaajia ja opettajia. Meille on muodostunut upea opeyhteisö. Kaisa ja Sanni hemmottelevat meitä aina säännöllisin väliajoin. Nyt maaliskuussa oli meille ohjaajille ja opettajille tarjolla Aatos Cafen brunssi. 

Aatos Cafen brunssi Jooga Porvoon opettajille ja ohjaajille maaliskuussa 2022 oli herkullinen.

Yhteistyö sujuu mutkattomasti. Jos joku opettajista on estynyt, niin äkkiäkös joku toinen opettaja pääsee tuuraamaan sijaistamisessa. Jaamme myös kokemuksia keskenämme ja ne ovat aina opettavaisia.

Osa Jooga Porvoon opeista: ylärivissä vasemmalta oikealle: minä Malina, Annika, Emma, Sanni ja
alarivissä vasemmalta oikealle: Maria (sylissä Kaisan vauva), Heidi, Catharina ja Kaisa.

Jooga Porvoon hoitohuone

Jooga Porvoosta löytyy myös pieni rauhallinen hoitohuone, jossa tarjotaan erilaisia ihania joogaan liittyviä hoitoja kuten hierontaa, ayurveda -hoitoja ja kraniosakraaliterapiaa. Minä tarjoan kysynnän mukaan Satu-lapsi-hierontaa.

Tarjoan Jooga Porvoon hoitohuoneessa Satu-laspi-hierontaa.

Maksuton tutustuminen Jooga Porvooseen

Jos et ole aiemmin käynyt Jooga Porvoossa ja haluaisit tutustua ihanaan joogastudioon, niin ota minuun yhteyttä. Jaan kolmelle ensimmäiselle maksuttoman ystävän lahjakupongin, joka oikeuttaa yhteen näytetuntiin, joka pidetään huhtikuussa 2022.

Sydämellisesti tervetuloa mukaan yhteisöömme!

Kolme onnekasta saa minulta lahjakupongin Jooga Porvoon näytetunnille.