Moni on vuosien varrella kysynyt minulta, miksi osallistun Helsingin Astangajoogakoulun Houtskarin kesäretriitille kesä toisensa jälkeen.
Vastaus on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Houtskari on minulle paljon enemmän kuin joogaretriitti. Se on paikka, jossa saan harjoitella, oppia, opettaa, kohdata ystäviä ja pysähtyä hetkeksi kaiken muun keskellä. Se on todellinen joogakupla ja paratiisi, jossa pääsen palaamaan joka kesä takaisin myös vähän enemmän itseeni. Osallistuin kahdeksan vuotta sitten ensimmäistä kertaa retriitille.

Olen retriitillä myös töissä
Moni yllättyy kuullessaan, etten ole Houtskarissa pelkästään osallistujana. Olen saanut kunnian olla osa retriitin ohjaajatiimiä.

Ensimmäisellä viikolla ohjaan yleensä lapsijoogaa ja muuta lasten ohjelmaa sekä pidän maksuttoman äänimaljarentoutuksen niin lapsille kuin aikuisillekin. Toisella viikolla ohjelmaani kuuluu aina extra workshop Yin joogaa äänimaljoilla sekä tänä kesänä ohjasin lisäksi myös aamuisin teiniastangaa.

On ilo saada antaa oma panokseni retriitille. Erityisesti lasten kanssa työskentely on minulle todella merkityksellistä. On ihanaa seurata, kuinka ujoudesta siirrytään muutamassa päivässä nauruun, leikkiin ja uusiin ystävyyssuhteisiin. Ja mikä ihaninta, olen vuosien varrella onnistunut houkuttelemaan usean lapsen joogan kiehtovaan maailmaan.

Harjoitus, joka kasvaa ihmisen mukana
Houtskarissa joogan opettajina toimivat tänäkin vuonna viikolla 1 ja 2 Petri Räisänen ja Juha Javanainen. He ovat olleet omia opettajiani noin vuodesta 2001 lähtien. Vuosien aikana olen huomannut, kuinka heidän opetuksensa on muuttunut yhä lempeämmäksi. Samalla myös oma joogaharjoitukseni on muuttunut. En enää tavoittele täydellisyyttä, vaan läsnäoloa.

Jokainen aamuni alkoi noin puoli kuudelta omalla mysore-harjoituksella. Petri kannusti meitä lisäämään harjoitukseen jotain hauskaa. Minun oma fun part on spagaatti harjoituksen lopussa. Se tuottaa minulle paljon iloa ja on jopa nostanut joogakäyrääni ylöspäin.

Yhteisö, joka tuntuu toiselta perheeltä
Ehkä kaikkein suurin syy siihen, miksi palaan Houtskariin vuodesta toiseen, on kuitenkin yhteisö.
Retriitille kokoontuu aina ihan uskomattoman lämpimiä ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa voi olla täysin oma itsensä.

Ruokapöydässä voi istahtaa kenen viereen tahansa ja keskustelu alkaa aina kuin itsestään. Puhumme joogasta, elämästä, ilosta, surusta, unelmista ja aivan tavallisesta arjesta.
Monena iltana kokoonnumme vielä yhdessä läheiseen satamaravintolaan lasilliselle tai suuntaamme Hotelli Hyppeikseen nauttimaan hyvästä ruoasta ja kiireettömästä yhdessäolosta.

Viikon aikana syntyy tunne, että olemme kaikki osa samaa yhteisöä. Katsomme toistemme perään, autamme tarvittaessa ja iloitsemme toistemme onnistumisista.
Myös lapsille retriitti on erityinen. Olen onnellinen, kun murrosikäinen poikani lähtee aina todella innoissaan -ainakin vielä- mukaani Houtskariin. Lapset löytävät nopeasti omat ystävänsä, ja ensimmäisen joogaviikon päätteeksi järjestän perinteiset lasten nyyttärit. On ilo nähdä, kuinka nopeasti heistä muodostuu oma pieni porukkansa.

Ystävyys on yksi retriitin suurimmista lahjoista
Houtskarin ansiosta olen saanut elämääni myös muutamia todella läheisiä ystäviä. Olemme jakaneet toisillemme ilot ja surut, onnistumiset ja epävarmuudet. Olen äärettömän kiitollinen loputtomista keskusteluistamme laiturilla ja luonnossa. Niistä hetkistä, jolloin maailma tuntuu pysähtyvän. Kaikista nauruhepuleista, spontaanista jammailusta, yhteisistä ruokailuista, sauna-keskusteluista ja hetkistä, jolloin olemme yhdessä yrittäneet tehdä maailmasta edes vähän paremman paikan.
Ehkä juuri tällaiset kohtaamiset ovat elämän suurimpia rikkauksia.

Miksi palaan aina takaisin?
Kun lähdin tänä vuonna kotiin, mielessäni oli valtava kiitollisuus.
Tuntui kuin olisin saanut kahden viikon aikana enemmän energiaa, iloa ja inspiraatiota kuin osasin odottaa. Samalla myös MaliYogan tulevaisuus alkoi hahmottua entistä kirkkaammin. Moni ajatus sai vahvistuksen juuri Houtskarin rauhassa. Joskus pitää lähteä kauas, jotta näkee lähelle.

Houtskarissa sain muistutuksen siitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä: läsnäolo, merkitykselliset kohtaamiset, ystävyys, yhteisöllisyys ja ilo.
Ja juuri siksi tiedän jo nyt, että ensi kesänä suuntaan jälleen Houtskariin. Tämä on itseasiassa jo sovittu Juhan kanssa. ❤️



